HerkkuKeiju on vuonna 2015 perustettu pienimuotoisesti pyörivä kotileipomo Simonkylässa, Vantaalla. Huoneisto, jossa leivonnaiset syntyvät, on rekisteröity elintarvikelain mukaisesti elintarvikehuoneistoksi. Olen toiminut alalla vuodesta 2001.
HerkkuKeiju loihtii sinulle tai yrityksellesi uniikit kakut ja leivokset, myös suolaiset leivonnaiset. Ota rohkeasti yhteyttä kaikissa askarruttavissa asioissa!
HerkkuKeijun tuotteet ovat yksilöllisiä, juuri sinulle suunniteltuja. Jälki on käsityöläisen ja taiteilijan, ei tehtaan: huomioithan tämän tilatessasi. Itse ajattelen, että käsityö on liukuhihnaa arvokkaampaa. Lopputulos on laadultaan ja maultaan jokaiseen tilaukseen huolella mietitty.
Koska tilaukset tehdään sataprosenttisesti käsityönä, tilaus tulee toimittaa mahdollisimman aikaisin, kuitenkin viimeistään 2 viikkoa ennen toivottua valmistumisaikaa. (Suositus 1 kk aiemmin)
Peruskermakakut onnistuvat nopeasti, mikäli aikatauluni sallii. Juhlasesongit ovat kiireisimpiä, mutta aikaa voi silti löytyä. Kysy siis peruutuksia! Kermakakuissa käytän marjamoussen makuparina vaniljamoussea. Ilmoita, mikäli tahdot jotakin muuta, esim. Molemmat välit pelkästä marjasta.
Tilaukset otan vastaan kirjallisina joko Facebookin HerkkuKeijun fanisivujen kautta, sieltä Lähetä viesti -kohta, tai s-postilla osoitteeseen reizuli@gmail.com.
Samasta sähköpostista saat myös lisätietoa tilauksissa käytettävistä raaka-aineista ja tuotteista, sekä tietoa mahdollisista allergeeneista.
Saat tilaukseesi 24 tunnin kuluessa vastauksen, jossa vahvistan tilauksesi ja ilmoitan sinulle tarkan hinnan. Hinnastosta löydät perushinnaston. Koristeet ja muut erikoistyöt hinnoittelen erikseen työn vaativuuden ja raaka-ainekulujen mukaan.
S-postin mukana lähetän sinulle laskun, joka tulee olla maksettuna ja näkyä minulla viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen tilauksen noutoa. Mikäli suoritusta ei tule, tilauksen teko ei ala, ja näin ollen tilaus raukeaa. Ilmoita siis minulle heti, jos suorituksesi syystä taikka toisesta viipyy.
Julkaisen kaikista töistäni kuvat sivuillani.
Mikäli sille on estettä, ilmoita.
Tilaukset eivät sisällä kuljetuksia. Tilaaja noutaa itse tilaamansa tuotteet HerkkuKeijulta sovittuna ajankohtana.
Tilaustasi kuljettaessa noudata äärimmäistä varovaisuutta.
Kakut tarvitsevat tasaisen alustan, esim. Takakontin tai jalkatilan, ei auton viistoja takapenkkejä, jotteivat ne pääse liikkumaan laatikoissaan, ja säilyvät näin ollen ehjinä myös kuljetuksen ajan.
Muista kesähelteellä suojata elintarvikkeet myös liialta kuumuudelta, ja auringon paisteelta.
Voit ottaa mukaasi vaikka kylmäkalleja viilentämään kakkua.
Kylmällä ja kostealla säällä, lähinnä siis talvisin, pakkasella tai sadepäivinä, kreemikakkujen kuorrutteet saattavat halkeilla johtuen lämpötila vaihteluista jääkaapin ja esimerkiksi lämpimän auton välillä.

Tämä on pieni, ikävä kakun ulkonäköön vaikuttava miinustekijä, jolle kukaan ei oikein voi mitään.
Mahdollisia halkeamia voi "paikkailla" pesemällä kädet kuumalla, kuivaamalla ne hyvin ja sen jälkeen kevyesti sormella vetäen halkeaman kiinni. Usein myös pelkkä hyvissä ajoin huoneenlämpöön nostaminen kuroo halkeamia, koska kreemin voi pehmenee.
Koska kreemit sisältävät siis aika paljonkin voita, kylmyys, lämmönvaihtelu ja kosteus laajentavat jääkaapissa massaa, ja se aiheuttaa välillä tälläistä.
Kakkulaatikot ovat elintarvikelain mukaisia ja mitoitettuja juuri sen kokoisille kakuille, joita niissä kuljetetaan.
Ilmoita myös tilaushetkellä KAIKKI mahdolliset allergianaiheuttajat, sillä keittiössä pölisee jauhot, tuotteet leivotaan normi maitotuotteisiin ja koristeluissa käytetään erilaisia pähkinöitä ja rouheita, ellei asiakas toisin ilmoita. (Vaalea kakkupohja sisältää kardemummaa ja suklaakakkupohjassa saattaa olla pähkinää. Ei erikseen lisättyä, mutta suklaanvalmistajan merkinnän mukaan levy "saattaa sisältää pähkinää" ja se tulee huomioida tilattaessa.)
Muista siis erikoisruokavalioista infoaminen jo tilaushetkellä!!!!
Kakkukoot:
(hlö ja halk. cm)
10hlö n.15-18cm
15hlö n.18-20cm
20hlö n.21-23cm
25hlö n.24-26cm
30hlö 27-30cm
Koossa tulee huomioida myös korkeus. Drippikakut ovat halkaisijaltaan vähän pienempiä, sillä ne tehdään korkeampina, kuin normikakut.
Tilauskakut valmistetaan tarjoilua edeltävänä päivänä kokonaan valmiiksi. Täyttö ja koristelut.
Tällöin maut ja kosteus ehtivät tasaantua kunnolla eikä kakku jää kuivaksi.
Parhaimmillaan kakku on valmistuksesta kaksi seuraavaa päivää.
Säilyvyys siis 2+ 1, joka on itse valmistuspäivä. Yhteensä kolme päivää.
Kreemikakut säilyvät 3+1 päivää.
Tilaus on noudettavissa sovitusti joko juhlapäivän aattona tai jo edellisenä iltana.
Koristelut vaihtelevat.
Kahta tismalleen samanlaista kakkua HerkkuKeiju ei tee, ellei sellaista erikseen vaadita.
HerkkuKeiju ei muovaile lisensoituja hahmoja,- syy tekijänoikeudet. Näihin kakkuihin löytyy vaihtoehtoja lelufiguureista taikka kakkukuvista. Kysy lisää tapauskohtaisesti.
En tee myöskään hääkakkuja, enkä kerroskakkuja.
(Näihin minulla ei ole tarpeeksi ammattitaitoa.)

Jos asiakas haluaa kakkuunsa käytettäväksi aitoja kukkia, asiakas toimittaa kukat HerkkuKeijulle sovitusti ennen tilauksen valmistamista.
Aidot kukat suojataan parhaalla mahdollisella tavalla kakun valmistusvaiheessa, mutta asiakas ottaa täyden vastuun kukkien, joita ei voi syödä, osalta silti ja tietää riskit niiden käyttämisestä kakkujen koristeena.
Aidot kukat eivät ole syötäviä lukuunottamatta syötäväksi kasvatettuja kukkia, joiden saatavuus on huonoa, varsinkin kesäsesongin ulkopuolella.
Saatuasi tilausvahvistuksen, ja hyväksymällä sen, tilaus on sitova.
Peruutusoikeus 14vrk ennen tilausta.
Alle 14vrk perutuista tilauksista peritään 100% hinta
Jos juhlasi siirtyvät, siirto-oikeus yhden kerran, ja se toteutetaan haluttuna ajankohtana, mikäli HerkkuKeijulla on vain tilaa sillä päivällä. Tämä ei koske jo valmistettuja tuotteita.
Mikäli HerkkuKeiju sairastuu, siitä ilmoitetaan tilaajalle heti, ja jo maksetut rahat palautetaan kokonaisuudessan tilaajalle takaisin. Muita hyvityksiä HerkkuKeiju ei pysty antamaan.

Muistakaa, että PELKKÄ KYSELY EI OLE VARAUS!
SITOVAT VARAUKSET MENEVÄT KYSELYIDEN OHI.
Kiitos tilauksestasi! Toivon sinulle ja läheisillesi herkullisia yhdessäolon hetkiä!
Hinnasto tarkastetaan vuosittain.,
Hinnat sisältävät ALV. (14%)
Y-tunnus 2720847-7.
Puh. 040 190 8887

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti